Kirjoittaja
Karhumäen koiruudet; australianpaimenkoira Pipsa ja shetlanninlammaskoira Hermanni
|
29.12.2008 - 07:15 / Kategoriat: Yleinen
Jouluviikko alkoi "vapaapäivillä". Maanantaina esissä oli kodin siivous joulukuntoon; laitoin matot lattialle :). Ihanaa, että Pipsa on sisäsiisti ja ulkona on lunta ja pakkasta - ei kuraa! Piiperoinen kävi maistamassa joulukuusta koristeluvaiheessa, mutta enempää outo tekokuusi ei sitten jatkossa kiinnostanut (paitsi että kuusen alusmatto oli kätevä paikka piilottaa siankorvia).
Tiistaina kinkun paistuessa kävimme hallilla treenailemassa Astan ja sheltti Impin kanssa. Hermannin kanssa menin pieniä radan pätkiä. Kävimme läpi myös kaikki kontaktiesteet: keinukin meni ongelmitta. Pipsa käveli vanhaa keinulautaa myöten matalalle pöydälle verilettujen ja Astan avustamana :) Harjoittelimme myös uudella tavalla aidan siivekkeen kiertämistä eli lähettämällä namilevylle. Harkat meni hyvin ja kotiin tullessa vastassa oli ihana kinkun tuoksu.
Joulupyhät menivät rauhallisesti; ulkoiltiin, syötiin ja levättiin - niin ja tapanina tanssittiin. Annoin Pipsalle oikean luun aattoiltana ja jouluyönä käytiin sitten ulkona ainakin kolme kertaa! Piiperoisen vatsa oli löysällä, mutta aina ehdittiin ulos.
Lauantaina matkasimme Kotkaan vieraisille ja ostoksille. Pipsa jäi "päivähoitoon" Hansun luo ja taisi viihtyä siellä oikein hyvin. Piiperoinen nukkui varmaan koko kotimatkan, koska jaksoi vielä illalla tehdä "puutöitä".
 
23.12.2008 - 20:00 / Kategoriat: Yleinen
20.12.2008 - 18:43 / Kategoriat: Yleinen
 Eihän näitä ole vasta kuin 4..............!  Uudet hampaat toimivat hyvin :)  Ai takkaaan vai...........?
12.12.2008 - 21:12 / Kategoriat: Yleinen
Toiseksi vanhin poikani on armejassa Vekaralla. Miika oli itsenäisyyspäivänä Kotkan torilla esittelemässä autoaan. Pipsa ja Hermanni pääsivät ihmettelemään varusmiehiä ja sotapoliiseja.    Pipsa ei oikein pitänyt sotapoliiseista, mutta Miikan tunnistettuaan arkailu loppui :) eli "torikeikka" sujui hyvin
05.12.2008 - 09:12 / Kategoriat: Yleinen
Piiperoinen täyttää tänään 5 kk, niin on aikaa vierähtänyt heinäkuun alusta :)
Painoa oli tänä aamuna 16,8 kg, säkä vielä alle 50 cm. Kaikki kulmahampaat ovat vaihtuneet, viimeisimmän irroittelin keskiviikkoiltana. Piiperoinen on ollut täysin sisäsiisti jo muutamaa viikon ajan ja osaa pyytää ulos tarpeilleen :)
Tottistreeneissä ("sosiaalistamistreeneissä") olemme käyneet kerran viikossa. Agilitya ollaan nyt "ihan oikeesti" käyty hallissa harjoittelemassa kolme kertaa. Pipsa osaa mennä putken, sekä suoran että mutkalla olevan upeasti. Lautakävely ja kontaktille pysähtyminen on hyvällä alulla, hyppyesteiden siivekkeiden kiertäminen ja 2 aitaa ilman rimaa samoin. Arkijuttuja ovat mm. kontakti ja luvan odottaminen ennen ruokakupille ja ulos pääsemistä.
Piiperoinen on hurmannut kaksospoikani, tosin vertailuja Sastaan tulee vielä Pipsan kasvamisen myötä, mutta pelkoa koiraa kohtaan pojille ei ole. Pipsa on ihana pusuttelija ja leikkii mielellään sylikoiraa. Hermanni-parka on edelleen alakynnessä kun Pipsa haluaa leikkiä, mutta H:n kiinnostus tyttökoiraa kohtaan auttaa asiaa.
Piiperoisella on jännä taipumus piilotella luita ja siankorvia mm. poikien kenkiin, minun sänkyyn ja lankakoriin sekä sohvatyynyjen alle. Yksikään aikaisemmin minulla ollut koira ei ole moista harrastanut. Pipsa näyttää aivan hämmästyneeltä kun löydän hänen piilonsa :)

Ei hyvä piilo - tuli yllätetyksi pimeässä olohuoneessa salamavalolla!

Tänne se siankorva sitten "hävisi"..

ja päivällä hyvä nukkumapaikka on poikien kenkien päällä !
21.11.2008 - 08:29 / Kategoriat: Yleinen
Piiperoinen pääsi eilen eka kerran harjoitushalliimmme. Ensin kierreltiin katsomassa esteitä hihnassa, sitten Pipsa sai katsella paikkoja irrallaan; reipas tyttö! Olin yksin ja huomasin pian, että apuohjaajasta olisi kyllä apua nuoren koiran opettamisessa esteille :) Mutta putki harjoitus sujui yllätävän hyvin alku hankaluuksien jälkeen. Kun Pipsa keksi namilautasen putken toisessa päässä, homma toimi. Puomin alastulolla syötiin makkaraa -Pipsan mielestä varmaan kumma paikka seisoa - ja esteen siivekkeen kiertäminen käsi-makkara-ohjauksella meni hyvin.
Hermanni pääsi halliin sitten Pipsan jälkeen, - ja voi miten pieni koira oli innoissaan (milloinkohan olen viimeeksi treenannut sen kanssa). Aluksi keppien pujotteleminen ei liika innokkuuden vuoksi oikein sujunut, kaksi viimeistä jäi pujottelematta, mutta sitten kun enin riehakkuus tasottui, kaikki meni hienosti. Pienellä radan pätkällä oli kaikki kontaktiesteet (alastulot namilautasella varmistettuna), myös keinu. Yhdelläkään esteellä ei ollut mitään ongelmia ja Hermannin vauhti huiman tuntuinen :) Ihanaa!
Ai niin; Piiperoinen painoi tänä aamuna 15,4 kg ja täyttää huomenna 20 viikkoa. Nyt painon nousua oli vain 200 g viikossa.
  
Kun on yksin ja kamerana vain kännykkä niin kuvien laatu sen kun huononee........mutta kai niistä jotain näkee....:)
14.11.2008 - 19:08 / Kategoriat: Yleinen
Taas on reilu viikko vierähtänyt! Viime perjantaina vierailin seurakaverini kanssa Mikkelissä MAH:n 20-vuotisjuhlissa; teemana oli 30-luku ja salakapakka, salasanana agility! Viikko meni miettiessä, miten 30-luvulla on pukeuduttu, meikattu ja miten hiukset pitäisi laittaa. Mutta juhlat olivat mukavat, oli kiva katsoa 90-luvun alun agilitykisavideoita! Viikko sitten meillä oli jo lunta maassa, mutta se suli pois :( Pipsa pääsi kuitenkin hieman nauttimaan lumesta, taisi olla Piiperoiselle SUURI yllätys torstaiaamuna:
  Viikonloppu meni tanssiharkoissa (rumbaa ja sambaa) sekä isänpäivän vietossa. Maanantaina oli orkesteriharkat ja tiistaina agilityseuramme vuosikokous; tekivät minusta puheenjohtajan ensi vuodeksi! Keskiviikkona taas tanssiharkat; nyt foxia, mutta sitten vihdoin torstaina kunnolla aikaa koirille. Tein ensimmäisen kerran 3 km pururatalenkin molempien koirien kanssa ja päätin, että toistaiseksi käyn lenkillä vain yhden koiran kanssa kerrallaan. Pipsa ei anna Hermannin kulkea minnekään,vaan selättää sitä koko ajan irti ollessaan. Loppulenkki mentiinkin sitten hihnassa ja päästiin kotiinkin. Tänään sitten otin vain Pipsan mukaan Lammassaaren lenkille ja se oli hyvä juttu. Pipsa sai olla irti, tuli "tänne"-käskyllä hienosta eteen sekä "sivu"-käsky toimi myös. Pari koirakaveriakin tuli tavattua. Pipsa kävi välillä ihmettelemässä Saimaan vettä, mutta ei uskaltanut kuin kastella etutassut.
 Pipsa oppi viikko sitten avaamaan tuulikaapin oven ja sen jälkeen ulko-oven! Ja aiheutti ensimmäisen kerran oven avattuaan minulle melkein sydärin. Olin ulkoiluttamassa Hermannia ennen töihin lähtöä ja Pipsa oli kotona. Tullessani takaisin talon ulko-ovi oli auki; kamala tunne, kun tajusin mitä on tapahtunut - missä Pipsa on! Aloin kutsumaan sitä heti pihaan tultuani ja...... sisältä kuului Vuh-vuh! Huh!!!!! Pipsa ei ollut onneksi uskaltanut lähteä maailmalle! Testasin jutun illalla. Menin hakemaan puita varastosta enkä laittanut ovea lukkoon. Eikös Pipsa kohta tullut perässäni hakemaan puita. Sen jälkeen olen laittanut ulko-oven lukkoon ja vannottanut myös poikiani varmistamaan kouluun lähtiessään, että ovi on varmasti kiinni. Eli joka viikko opitaan jotain uutta, jos minä en opeta, niin Piiperoinen opettelee itse :)
04.11.2008 - 21:30 / Kategoriat: Yleinen
...täyttää huomenna jo 4 kuukautta! Neitokaisen paino on nyt 13,7 kg ja säkä medi/maksi rajassa :) Hampaita irtoaa tasaiseen tahtiin sekä ylä- että alaleuasta, mutta piikkikulmurit ovat vielä tiukasti kiinni. Yöt nukutaan ja päivät touhutaan. Yhdet pissat tulee vielä päivisin sisälle, muuten hommat hoituu ulkosalla. Takkapuut maistuvat edelleen hyvin ja suurempia tuhoja ei onneksi ole tullut (lukuunottamatta sitä yhtä joulukaktusta!)   Eteisessä on kiva paikka kenkien päällä, ja voihan niitä vähän maistaakin siinä makoillessa!  Matkustaminen autossa sujuu hyvin. Karhulan reissuja on tullut ja tulee ehkä noin kerran kuukaudessa. Tiistaisin olemme käyneet tottiskentällä aloittelijoiden ryhmässä. Pipsalle on tullut rohkeutta koko ajan lisää, jopa niin, että tänään keskittyminen pieniin harkkapätkiin oli ajoittain vaikeaa. Toiset koirat kiinnostivat enemmän! Ehkä kaikkein parhaiten tällä hetkellä osataan kontaktinotto lupaa odottaessa ruokakupille tai ulos ovesta. Hermanniparka kiipeää yläkertaan turvaan Pipsan hampaita ja rajuja otteita, mutta kyllä yhdessäolo sujuu myös :  Keittiön pöydällä olevat syömiset ovat alkaneet kiinnostaa Piiperoista yhä enemmän. Parit voileivät ovat kadonneet pöydältä "parempiin suihin", mutta eilen sain sitten neitokaisen itseteosta kiinni - nappasi 1,5 cm paksuisen juustolevyn tiskipöydältä! ja säntäsi niskakarvat pystyssä karkuun. Tavoitin Pipsan makkarin ovelta ennen kuin se ehti sukeltaa sängyn alle. Silloin minulle tuli yllättäen entiset huonot muistot mieleen - uskallanko ottaa juuston pois, pureeko Pipsa ? Hetken mietin, rauhoitin mieleni ja ääneni (ainakin kuvittelin niin tekeväni), kehoitin Pipsaa irrottamaan saaliinsa ja otin juuston pois sen suusta. Pipsa luovutti sen minulle ilman minkäänlaista vastarintaa. Ei mitään ongelmia -Pipsa vain katsoi että sinne se saalis meni. :) ja se siitä.
23.10.2008 - 21:22 / Kategoriat: Yleinen
...nimittäin agilitytreenien pitämisessä :) Kävimme tänään vielä viimeisissä ulkoharkoissa. Hermanni pääsi hieman purkamaan patoutunutta energiaansa ja Pipsa leikkimään harkkojen jälkeen kuukautta vanhemman kromfopennun kanssa. Halliin pääsyä odotellessa agiseuramme sinnikkäät harkkaajat keksivät kyllä keinot!
 Valitettavasti vain kännykkä oli mukana ja kuva sen mukainen :)
Viime viikonloppuna vierailimme siskoni luona. Sieltä löytyi iso "lelukori" Pipsalle. Siskoni pommi omaa mahtavan egon; ei Hermanni eikä Pipsa kyseenalaista Nallen valtaa!
  24.10.2008. Vähän jatkoa.
Pipsan harkat etenevät maltillisesti :) Kontaktitreenit ovat päivittäisiä; mm. ulos mentäessä ja ruokaa odottaessa. Nyt malttia löytyy jo jonkin verran - ruokakuppi saa olla lattialla ja Pipsa tuijottaa kiinteästi silmiin ja odottaa lupaa :))
- Maahanmeno sujuu kädellä avustettuna - hidastetusti tai tosi nopeasti - riippuen siitä, mitä on palkaksi!
- Lyhyitä eteentuloharjoituksia ollaan tehty sisällä, samoin sivulle tulemista. Aika hyvin lyhyessä ajassa Pipsa on tajunnut jutut.
-Seuraamista makupalan kanssa ihan pieni pätkiä ulkona, mutta sormenpäät ovat kovilla siinä hommassa :)
Lauantaina suuntaamme LPR:n Topran Annen & kump luokse.
18.10.2008 - 07:57 / Kategoriat: Yleinen
Viime viikonloppu meni kirjaimellisesti tanssien! Lauantai-iltana kolmisen tuntia lavatanssia ja sunnuntaina 2,5 tuntia tangoa ja reilu tunti fuskua harjoituksissa. Jos tämä ei paranna liikkumistani agilityssa niin mikä sitten :) Aika menee vauhdilla. Pipsa täyttää tänään jo 15 vk, yhteiselämää ollaan harjoiteltu pari kuukautta. Yöt Pipsa nukkuu hyvin; sänkyni alla tai omassa pedissään. Muutama minuutti ennen kellon soittoa Pipsa hyppää sängyn reunaa vasten ja herättää minut - mihin herätyskelloja tarvitaan, kun on koiranpentu???? Päivät menee arkitottelevaisuuden opettelussa, Pispa on aika sisukas neiti yrittämään ja kokeilemaan esim. saako hihnaa purra. Tiistai-iltana käydään TokoTeamin harkoissa kokeilemassa miten kotona opetellut asiat toimivat muiden koirien parissa. Automatkustelu menee todella hyvin, uusi häkki on mahdollistanut kummallekin koiralle oman rauhan autossa. Ja tässä neitokaisen strategiset mitat tällä hetkellä: painoa 11,5 kg ja säkä noin 40 cm, eli medimitoissa ollaan jo:). Hermanni ei enää pärjää nahistelussa; n. 8 kg ja 35 cm.    Ja tässä vielä kuvia viime viikon "valtataistelusta" - aiheena oli kongin valtaus.....    Ja näin siinä sitten kävi.......
09.10.2008 - 21:43 / Kategoriat: Yleinen
Viime viikonlopun Hamina-Kotka reissu onnistui hyvin. Pipsa oppi kulkemaan hississä - mielenkiintoinen "huone", johon menemällä pääsee nopeasti ulos- ja muutenkin kerrostaloasuminen sujui ongelmitta :) Pipsa tapasi Cillan - siitä muutama kuva:   Viikolla sitten puuhaa ei tainnut olla päivällä riittävästi....... Ensin Hermannin kanssa painiminen oli hauskaa:  No siihenkin kyllästyy, joten polttopuiden jyrsiminen on myös hauskaa niin kauan kunnes typerä emäntä polttaa ne takassa!  Joten pitää turvautua omatoimisuuteen eli yksi joulukaktus (joka OLI siirretty turvaan) pääsi ruukustaan - ja jälki oli keskiviikkona töistä tullessani tämän näköistä:  No ei viikko ihan kokonaan näin ole mennyt. Tiistaina kävimme Pipsan kanssa ensimmäisen kerran virallisesti TokoTeamin harkoissa. Harjoittelimme istumista ja maahanmenoa muiden joukossa. Pipsa on saanut reilusti lisää rohkeutta olla muiden koirien lähellä. Tänään torstaina Hermanni pääsi agilitytreeneihin (seuramestaruuskisat lähestyvät!). Pennulla on ilmeisesti hyvä vaikutus Hermanniin; se kuuntelee ohjausta tosi hyvin - todella onnistuneet harkat :) Ja lopuksi Pipsa sai taas temmeltää parin urospennun kanssa. Lisäksi tänään oli ensimmäinen päivä, kun yhtään pissalammikkoa ei ollut lattialla kotiin tullessani - eikä muutakaan sotkua :) Hyvä päivä!
03.10.2008 - 13:23 / Kategoriat: Yleinen
Tiistaina Pipsa sai "omarotuisen" poikavieraan, Topran Annen Välkyn. Ikä- ja kokoero oli vielä Pipsan hyödyksi: 3 viikkoa ja 3 kg. :) Vauhtia ja jo "vaarallisia" tilanteita mahtui tapaamiseen. Välkky nimittäin aikoi kokeilla suihkulähteessä uimista, mutta onneksi se jäi kesken; sain Välkkyä niskasta kiinni ennen sukellusta ja uiminen jäi kai toiseen kertaan.    Tulevan viikonlopun vietämme Kotka-Hamina-seudulla, tavarat on jo pakattu ja autossa vihdoinkin kunnollinen häkki kahdelle koiralle.
27.09.2008 - 16:53 / Kategoriat: Yleinen
Viime viikonlopun reissu Hamina-Karhulaan oli tosi hyvä juttu. Pipsa tapasi veljensä ja samalla selvisi, että pientä arastelua löytyy, kun uusia koiria tulee kuvioihin. Mutta onneksi leikki veljien kanssa alkuhämmennyksen jälkeen lähti käyntiin :) Tämä viikko onkin sitten mennyt "tehostetussa" uusiin paikkoihin ja koiriin tutustumisessa. Tiistaina tottiskentällä penturyhmän harjoituksia seuratessamme otimme jo tuntumaa tähän. Hansu käväisi Imatralla torstaina ja kävimme "testaamassa" Pipsaa Prisman parkkipaikalla ja sen jälkeen WUOKS:n harjoituskentällä; hyvin meni :) Pientä alkujännitystä Pipsalla on, mutta sen jälkeen toimintaa löytyy. Perjantaina kävin hakemassa keskusasemalta Vekaralta lomille tulevan poikani ja Pipsa pääsi tutustumaan rautatieasemaan, linja-autoihin ja Vuoksen sorsiin !   Siellähän ne sorsat ui! Tänään lauantaina ilma oli mitä ihanin: eikun Lammasssaareen ja Pipsa pääsi tutustumaan Saimaaseen.    Ja jotta päivä ei olisi ollut liian tylsä, kävimme vielä agilityharkkakentällä tutustumassa pariin seurakaveriin!    Kaikki muut malttavat istua! Mutta maahanmeno osataan! Fredi 6 kk, Pipsa 3 kk, Riina 9 kk Ja nyt minulla on rauhallinen, hameenhelmoissa :) nukkuva koiranpentu !
19.09.2008 - 13:04 / Kategoriat: Yleinen

Suuntasin jo aamu seitsemältä Ruokolahdelle virittelemään ajanottolaitteita valmiiksi kisoja varten. Koirat jäivät vielä kotiin lepäämään. Hoidin ykkösluokkien molempien ratojen sähkö- ja käsiajanoton ja palelin! Vieläkään ei näköjään ole mennyt tajuntaan että on syksy ja pitäisi pukeutua lämpimästi! Kahdeltatoista ajelin sitten Imatralle hakemaan koiruudet mukaan, lämmittelin hieman kotona ja meinasin nukahtaa sohvalle. Mutta kisapaikalle piti lähteä takaisin, nukkumaan ehtii myöhemmin ( jos ehtii). :)
Ruokolahden kentällä Pipsa pääsi hämmästelemään taas uutta ympäristöä; uusia koiria, paljon ihmisiä ja kaiuttimista kuului ääntä jatkuvasti. Mutta hyvin tyttö selviintyi, välillä vain piti istahtaa ihmettelemään menoa kentällä. Ja taas pienet lapset olivat Pipsan suosikkeja. Tapasimme myös aussien omistaja H:linnasta; ohjaajan nimeä en valitettavasti muista, mutta aussie oli Elsa (redmerle).
Kisasin Hermannin kanssa molemmat kolmosluokan radat. Agiradalla puomin alastulokontakti epäonnistui ja siitä Hermanni "karkasi" seuraavalle aidalle väärästä suunnasta eli hyl. Muutenkin tuntui että vauhtia oli enemmän kuin taitoa :). Hypäri sujuikin jo sitten paremmin. Kiirehdin vaan lopussa hieman liikaa ja saimme yhden kiellon hypyltä (selkeä ohjausvirhe). Muutoin rata tuntui paljon paremmalta kuin ensimmäinen. Huomaa kyllä, että kisatuntuma ei oikein säily kun kisaa vain parikymmentä rataa kesän aikana. Mutta nyt sitten uudet suunnitelmat ja uudet harjoitukset: talvihalliin pääsemme luultavasti marraskuussa ja harjoittelukin helpottuu kun ei tarvitse kantaa esteitä konttiin ja takaisin.
Nyt tänä viikonloppuna lähden koirien kanssa Karhulaan ja mahdollisesti myös Hansun luokse.
13.09.2008 - 10:50 / Kategoriat: Yleinen
Päivät alkavat sujua jo tietyllä rutiinilla: aamulla varttia vaille kuusi herätys ja Pipsa kiireesti ulos pissalle. Sitten ruokaa koirille ja sitten molemmat koirat ulos pienelle aamulenkille läheiseen metsään. Osa matkasta kuljetaan hihnassa ja metsässä Pipsa ja Hermanni saavatkin sitten olla irti ja nauttia juoksemisesta :) Pipsa on yllättävän hyvin tottunut olemaan sekä yksin että Hermannin kanssa kotona. Pieniä hampaita on kokeiltu korissa oleviin polttopuihin ja muutamaan jalkalistaan, mutta suuremmilta "vahingoilta" ollaan ainakin tähän mennessä vältytty. Ilmeisesti koirat nukkuvat osan päivää ja osa menee niiden keskinäiseen nahisteluun. Kaksoset tulevat koulusta kotiin ennen minua ja antavat Pipsalle ruoan ja käyttävät ulkona. Neljältä sitten tehdään taas lenkki kotimetsään. Illalla puuhaillaan sitten kotitöitä, ollaan pihalla sekä : Tiistaina kävimme tutustumassa Tokoteamin kenttään ja katselemassa pentujen/aloittelijoiden koulutusta. Seurasimme touhua kentän laidalla muutaman lapsiperheen kanssa. Pipsa on varovainen uusien koirien suhteen, mutta pienet lapset ovat siitä ihania! ja Pipsa osaa käyttäytyä näiden pienten kanssa todella hienosti. Kokeilin Hermannin kanssa, vieläkö meiltä onnistuu tottis. (kun tuo agility on vienyt kaiken ajan). Penturyhmän jälkeen nimittäin alkoi edistyneiden ryhmä ja menimme mukaan. Ja Hermanni yllätti - se oli tosi tarkkaavainen ja innostunut. Paikallaolo, aloluoksetulo menivät hyvin, seuraaminen ja liikkeestä pysähtyminen (seiso - istu - maahan) vaati lisäkäskyjä, mutta kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus siihen nähden, miten vähän olemme tätä harjoitelleet tietoisesti. Torstaina pääsinkin sitten treenaamaan Hermannin kanssa agilitya, Pipsa oli tietenkin myös mukana katselijana. Seuramme omat kisat ovat tulevana sunnuntaina ja starttaan kaksi rataa Hermannin kanssa. Sitten kisaaminen tältä vuodelta saakin olla ja odotan halliharjoituskauden alkamista. Tarkoitus on aloittaa Pipsan kanssa ohjausharjoittelu vähitellen talven mittaan. Putki tulee varmaan tutuksi ja kontaktiesteet maantasolla. Pujottelua katsotaan sitten ensi keväänä omalla pihalla, jos kaikki menee hyvin.   Putki ei peloita yhtään. Ja tätä on jatkunut nyt pari viikkoa :)
05.09.2008 - 16:55 / Kategoriat: Yleinen
Tämä viikko oli Hermannin. Lauantaina kävimme Hermannin kasvattajan järjestämässä Amorosan koirien tapaamisessa. Hermannin pää oli aivan pyörryksissä niin monen ihanan shelttitytön näkemisestä. Pipsa katseli menoa turvallisesti sylistä; ympärillä pyöri 15 shelttiä sulassa sovussa. Pipsa nukkui rauhallisesti päikkärit autossa olevassa häkissä vaikka ympärillä hälinää riitti. :) Kuvia tapahtumasta löytyy osoitteesta http://s284.photobucket.com/albums/ll36/harjunhaukut/Amorosa%20elo%2008/ , Pipsankin kuvia vilahtaa siellä. Tiistaina kävimme WUOKS:n erävirallisissa agilitykisoissa. Vein Hermannin harjoituksen vuoksi mölliradankin ja se meni hyvin. Kilpailijoiden radalta tulikin sitten voitto virheettömällä ja nopealla suorituksella. Pipsa harjoitteli ykköspalkinnon vastaanottamista, kun haimme Hermanni voittamat puruluut ja koiran keksit :) Pipsa on kotona jo tutustunut Hermannin leikkiputkeen ja mennyt sen läpi pari kertaa! Reipas tyttö! Torstaina kävin vielä vetämässä kilpailijoiden harkat; Hermanni meni Tanjan ohjauksessa upeasti ja Pipsa katseli menoa autosta. Viikko on taas mennyt nopeasti. Pipsa täyttää tänään 2 kk ja sai lahjaksi pentukongin. Tyttö tajusi heti mitä sille pitää tehdä (kts kuva). Painoa Pipsalla on nyt 6 kg ja ruoka maistuu :). Hihnassa kävelyharjoitukset jatkuvat ja sujuvat hyvin. Kontaktiharjoituksia tehdään jatkuvasti; ruokaa odottaessa, ulos mennessä, hihnasta vapaaksi päästessä.... Ja Pipsa on tajunnut nopeasti mitä pitää tehdä :)   Ja omenat maistuvat :)
29.08.2008 - 19:52 / Kategoriat: Yleinen
Ensimmmäinen viikko alkaa olla takana. Pipsa on sopeutunut todella hyvin perheeseemme ja perhekin on sopeutunut Pipsaan :) . Ihana pentu; reipas, oppivainen, osaa rentoutua = nukkuu hyvin, siis nimensä mukaiselta vaikuttaa (Awesome)! Alkuviikon totuttelimme toisiimme; olen "hoitovapaalla" (kiitos työnantajalleni!). Hermanni oli hieman ihmeissään tulokkaasta, mutta keskiviikosta lähtien hyväksynyt Pipsan joukkoihin ja jonkinlaiset leikitkin alkavat sujumaan. 15-vuotiaat kaksoispoikani ovat ilmeisen ihastuneet Pipsaan.
Viikon aikana olemme harjoitelleet luoksetuloa nimeä käyttämällä; se sujuu hyvin. Pantaan totuttelu ja hihnassa liikkuminen oli otettava harjoitteluun jo nyt, jotta pystyn ulkoiluttamaan Hermannin läheisessä metsässä. Pipsa yllätti tässäkin asiassa positiivisesti; panta ei kiusaa sitä ollenkaan ja kadun mitan, n. 30 m, läheiseen metsään kävellään hihnassa oikein mallikkaasti. Metsässä saakin sitten vähän aikaa juosta irrallaan.
Yötkin ovat menneet hyvin. Pipsa nukkuu omalla paikallaan sänkyni vieressä tai sängyn alla, heräilee pari kertaa yössä, mutta rauhoittuu uudelleen nukkumaan, kun silittelee sitä hieman. Aamuherätys on noin kuudelta, jolloin onkin sitten kiire ulos pissalle ja syömään. :)
 
|